1§ Jokaisen asukkaan on noudatettava hyviä tapoja ja siisteyttä siten, että yhteiset tilat, huoneet ja kalusteet säilyvät siisteinä ja vahingoittumattomina. Vahingon aiheuttaja on vastuussa syntyneistä vaurioista ja korjaukset tehdään aiheuttajan kustannuksella. Soluasukkaat ovat yhteisesti vastuussa huoneiston yhteistiloista.
2§ Yörauhaa häiritsevä soittaminen, laulaminen, radiolaitteen tai kodinkoneen käyttäminen tai muu äänekäs elämä on kielletty klo 22 – 7 välisenä aikana. Kaikenlainen ilmeisesti muu häiritsevä toiminta on kielletty riippumatta vuorokauden ajasta.
3§ Ajoneuvon pysäköinti on sallittu ainoastaan niille varatuilla alueilla.
4§ Ajoneuvon peseminen ja huolto on kielletty kiinteistöjen alueella.
5§ Kaikki lemmikkieläimet tulee pitää kytkettynä piha-alueilla. Lemmikkieläinten ulkoiluttaminen lasten leikkeihin varatuilla alueilla ja niiden välittömässä läheisyydessä on kiellettyä.
6§ Villieläinten ruokkiminen on kiellettyä piha-alueilla.
7§ Lemmikkieläinten pitäminen on kiellettyä soluasunnoissa.
8§ Kerjääminen ja kaupustelu sekä palvelusten tarjoaminen ovelta ovelle pyrkien on kielletty. Aatteellisen tai uskonnollisen toiminnan harjoittaminen ovelta ovelle pyrkien on kiellettyä.
9§ Tomuttaminen on sallittua vain siihen varatuilla paikoilla. Parvekkeelta tai luhtikäytävältä tomuttaminen on ehdottomasti kielletty.
10§ Tupakointi sisätiloissa, luhtikäytävissä ja kaikenlaisilla parvekkeilla on kielletty.
11§ Kiinteistön yhteisissä tiloissa tavaraa saa säilyttää ainoastaan siihen varatuissa tiloissa. Hajua tai muuta haittaa aiheuttavia aineita tai esineitä ei saa säilyttää yhteisissä tiloissa. Varastojen käytäville ei saa jättää tavaroita.
12§ Polkupyöriä, lastenvaunuja, urheiluvälineitä ym. tavaroita ei saa säilyttää talon aulassa, porraskäytävässä, luhtikäytävässä tai muissa yleisissä tiloissa, vaan tavarat on vietävä niille tarkoitettuihin säilytystiloihin.
13§ Ulkoantenneja tai –kilpiä ei saa asentaa ilman isännöitsijän lupaa.
14§ Huoneistoissa, laitteissa, piha-alueella tai yhteisissä tiloissa ilmenevistä vioista on viipymättä tehtävä vikailmoitus.
Kukaan ei saa käyttäytymisellään tai muulla tavoin häiritä toisen asumisviihtyvyyttä. Asukkaiden on muutoin noudatettava normaalin kotirauhan edellyttämiä käytöstapoja.
Vieraiden tulee myös seurata näitä järjestyssääntöjä. Vastaat kaikesta vieraittesi aiheuttamasta ilkivallasta. Sinä siis korvaat kaikki kulut uudelleenmaalauksesta, korjauksesta jne. Sinun kannattaa siis pitää vieraitasi silmällä itsesi kannalta.
ASUKKAIDEN YHTEISTYÖVALTUUSKUNTA 30.10.2017