Villi kasari

Aktiivista elämää opiskelija-asuminen parissa! Lue henkilökuntalehden raportti matkasta Rovaniemelle. Artikkelin lopusta löydät alkuperäisen raportin kuvana, sen kirjoitustyylissä on tunnelmaa.

Rovaniemen markkinoilla 29.3-1.4

Heräsin aamuyöstä ensin yrittäessäni nukkua “koiran unta” junan jyskytellessä eteenpäin naapurihytistä kantautuneeseen suositun hovimestarimme vakuuttavan voimakkaaseen ääneen “BAARI SULJETAAN AIVAN KOHTA”. Sulku ei kuitenkaan tarkoittanut itse ravintolavaunua, vaan vaunuosastomme omaa PIKABAARIA.

Matkamme alkoi keskiviikkoiltana 29.3 klo 18.25 rautatieasemalta kohti pohjoista Rovaniemeä. Matkanjohtajana toimi hallintopäällikkö Bertel Bäck. Matkan tarkoituksena oli tutustua Rovaniemen säätiön toimintaan sekä vertailla erilaisia työtapoja eri säätiöiden kesken. Osallistuihan sinne myös edustajia muistakin säätiöistä ympäri Suomea.

Matkan ensimmäisen pysähdyksen koimme Seinäjoella ja koska juna pohjoista kohden lähti vähän ennen puoltayötä, suuntasimme kulkumme kohti Marttilan kortteeria. Siellä meidät vastaanotti toimitusjohtaja Aki Kinnunen. Nautimme erittäin maukkaan illallisen ravintolan yläkerran tiloissa. Joku ehti simaista myöskin miestä väkevämpää. Huoltopäällikkö lähti sähkömestarin kanssa kohti rautatieasemaa kävellen matkaan kun me muut mentiin komiasti mittariautoilla. Ajattelin että huoltopäällikkömme varmasti haluaa imaista itseensä täyden happilatauksen sisäänsä ennen kovaa koitosta. Onhan se kuitenkin kamalaa kun ei itse tupakoi eikä se iloliemikään hajutonta ole, vaan on kärsittävä niistä hajuista…

Tulemme varmasti jokainen muistamaan sen pitkään, kuinka Vaasalaiset otettiin komiasti vastaan astuessamme junaan Seinäjoen asemalta. Nimittäin kaikkien säätiöiden edustajat olivat asettuneet pitkin junan käytävää parin metrin välein toivottamaan tervetulleiksi jokaisen tulijan erikseen. Oli todella mahtavasti järjestetty vastaanottokomitea. Näin sitten matkamme jatkui kunnialla eteenpäin. En tiedä sitten oliko kyseessä matkajännitys, koska kukaan ei halunnut mennä nukkumaan, vaan siellä kuului koko ajan jonkinlainen pullojen kilinä korkkien poksahdellessa auki. Joku kuitenkin eräässä vaunuosastossa alkoi harrastaa kuorsaamisen eleitä. Jälkeenpäin kuitenkin selvisi, että kuorsaaminen on voassilaisten kestävyyslajikilpailu ja nytkin siinä luultavasti yritettiin nimeä Guinnesin Ennätystenkirjaan. Vaunuosaston kavereiden kuorsaamisen vaiennusyrityksetkään eivät tuottaneet toivottua tulosta vaikka kuinka päätä väänneltiin korkkiruuville. Aamun sarastuessa säätiöläisten yleinen puheenaihe ravintelivaunussa oli tietenkin kuorsaaminen kestävyyslajina ja kuinka siinä onnistuttiin erinomaisesti.

Rovaniemi avautui silmiemme eteen kauniin aurinkoisena ja runsaslumisena. Säätiöläisten purkautuessa ulos junasta ja kävellessämme kohti meitä hakemaan tulleita autoja, valitti Lasse minulle siitä kun tallensin videokameralla tapahtumia, etten saisi “kuvata kuolleen näköisiä ihmisiä”. Lisäksi hän uhkasi tuhota kamerani jos jatkan vielä kuvaustani. Onneksi Lasse ei kuitenkaan toteuttanut uhkaustaan, sillä muutoin olisi monta hyvää otosta hautautunut Rovaniemen lumiin.

Suuntasimme matkamme heti meille varattuun hotelliimme. Majoituksen jälkeen oli yhteinen kokoontuminen ja sen jälkeen siirryimme huoltopalaveriin ja naisille oli järjestetty oma sellainen. En kuitenkaan koskaan saanut tietää, mitä aiheita naiset käsittelivät omassa suljetussa kerhossaan? Huollon tilaisuudessa kuitenkin vertailtiin eri säätiöiden huolto-ja korjauskustannuksia keskenään. Yllätys oli kuitenkin melkoinen kun selvisi että muissa säätiöissä laskutetaan asukkaita esim. loisteputkien, jääkaappi- ja uunilamppujen osalta aina asukasta. Vielä erittäin herkästi laskutettiin huoneen seinien maalauksesta poismuuttavia asukkaita. VOAS:lla pitää olla vähintäinkin nyrkin mentävä reikä jos asukasta laskutetaan.

Iltapäivällä sitten tutustuttiin säätiön toimistoon sekä asuntokohteisiin. En kuitenkaan niistä kohteista mitään erityistä kerrottavaa löytänyt, vaan kovin olivat tyypillisiä kerrostaloja kaikki. Torstai-illaksi oli järjestetty kaikille saunatilaisuus, minkä jälkeen sitten nautimme illallisen ravintolasalissa. Kun kukaan ei keksinyt mitä voitaisiin seuraavaksi tehdä, ehdotti joku mahdollista ravinteli-iltaa paikallisessa soittokapakassa nimeltään Pohjanhovi. Rovaniemen säätiön isännät eivät kuitenkaan luvanneet meille sitä iltaa kustantaa, mutta onneksi VOAS:n hallintopäällikkö ilmoitti Vaasan kustantavan koko illan, mikä saikin sitten raikuvat aploodit. Päätös oli erittäin fiksusti tehty Vaasan osalta, vaikkakin se vähän maksoikin, mutta eikös se vanha sanontakin kuulu, että “kaikki voi aina saada myöhemmin kaksinverroin takaisin jossakin muodossa”.

Ilta sujui sitten erittäin hauskasti ylihyvän ulkolaisen yhtyeen soittaessa. Ihmetellä vain täytyi niitä kahta VOAS:n “TERÄSVAARIA”, kuinka he jaksoivatkaan pistää koko illan jalalla niin koreasti tanssiparketilla? Nuoremmat pojat joutuivat taasen menemään jäähyaitiolle joka väli hengähtämään. Ettei nyt vaan sen vanhan laulun sanat pidä tässä paikkaansa, että “ennen oli pojat rautaa, nyt ne ovat puuta hiiohei…”

Lähtöpäivänä ehdittiin vielä pistäytymään ALKON kautta Napapiirillä joulupukin työpajassa. Pukki oli myöskin itse paikalla ja teimme samalla pukista haastattelun videonauhalle. Palattuamme takaisin majapaikkaamme olikin loppupäivä vapaata oleskelua. Kaikille erittäin hyvin maistuneen pippuripihvilatauksen jälkeen kokoonnuimme koko porukka vielä kerran yhteiseen tilaisuuteen hotellin elokuvahuoneeseen katsomaan matkan aikana valmistuneen videofilmin. Videotallennuksen tilasi muistoksi kaikkien säätiöiden edustajat. Harva sen nyt kuitenkaan uskaltaa kotonaan näyttää ja eräät ehkä ei työpaikassakaan?

Paluumatkamme alkoi erittäin rauhallisesti ainakin muiden säätiöiden tyttöjen osalta, koska suurin osa tyttäristä asettui yöpuulle jo matkaan lähdettäessä. Varoittelivat vielä Vaasalaisia siitä, että junasta on vähin äänin poistuttava Seinäjoella sukkaset jalassa, ettei tyttärien yöunet häiriintyisi. Huoltopäällikkö keksi matkan lopussa mojovan aprillipilan, kaikille tulisi ilmoittaa, että “Heikki on saanut matkan aikana vierasta, vaikka ei ole saanutkaan” (tai kuka sen nyt ihan varmasti tietää? … ).

Seinäjoen asemalla meitä oli vastassa Syreniuksen linja-auto. Kauko oli luultavasti noussut väärällä jalalla tai sitten ei sängystään, koska hänen erittäin töykeä käytöksensä aiheutti sen, että jäimmekin jo keskustassa pois autosta jatkaaksemme kotiin sitten mittariautoilla. Kiitän vielä kerran meidän matkanjohtajaamme Bertel Bäckiä mukavasta reissusta.

Tarkkailijana reissulla Pauli